Olen asunut Helsingissä kuusi vuotta. Sinä aikana olen usein ihaillut kantakaupungissa pyöriviä raskaana olevia naisia.
Hienosti
istuvia vaatteita, korkokenkiä, huolettomalla tavalla hyvännäköisiä kampauksia.
Ja kirsikkana kakussa kauniisti kaartuva vatsakumpu. Olen ihaillut ja
ajatellut, että tuolta minäkin sitten näyttäisin.
Kun neljäs raskauskuukausi lähestyy loppuaan, minulla on
vain yksi kysymys: Miten ne sen tekevät?
Katson itseäni peilistä ja näytän muumilta. Tai korjataanpa:
näytän muumilta, jolla on vähän vähemmän vartalonmuotoja. Talven toppatakki
menee vielä nippa nappa mahan päältä kiinni, mutta pitää samalla huolta siitä,
että koko vartalo muuttuu tasapaksuksi pötikäksi, jossa ei ole juuri laaksoa,
ei kukkulaa. Paitsi pieni kukkula mahan kohdalla, mutta ei tarpeeksi iso
taatakseen minulle istumapaikkaa ratikassa.
Baskeri päässä näytän eksyneeltä
taitelijalta, myssy päässä alkoholistilta. Kun ei niin ei.
Lisätään tähän äitiyshousut, joihin pääsin itse vaihtamaan
viikolla 9. Koska perseeni on viime vuosina levinnyt kaikkiin ilmansuuntiin, ei
ehkä pitäisi olla yllätys, että maha pullahti saman tien sen kokoiseksi, että
sain pakata omat housut pois ja käydä kyselykierroksen läpi vastasynnyttäneiden
kavereiden keskuudessa saadakseni päällepantavaa.
(Ja tiedän tiedän, kirpparit
ja nettikirpparit ovat täynnä äitiyshousuja ja muuta vastaavaa. Mutta siinä
vaiheessa kun eletään ns. keskenmenoviikkoja, äitiysvaateostokset ahdistivat
ajatuksenakin.)
No, nyt omistan yhdet päälle mahtuvat farkut ja muutamat
varsinaiset äitiyshousut. Ovat muuten seksikkäitä kapistuksia. Jos kaadun
talven liukkailla, tappelen henkeen ja vereen ambulanssimiehiä vastaan –
minuahan ei viedä minnekään ennen kuin olen ehtinyt vaihtaa vaatteet. Joku
raja.
Luojalle kiitos toppi-, tunika- ja neuletakkimuodista, jonka ansiosta vielä mennään omilla yläosilla. Kylmempinä päivinä tosin päällä on
niin monta vaatekerrosta, että näytän lähinnä raskaasti ylipainoiselta.
Edelleenkään ei siis sitä efektiä, mikä keskustaäitien pukeutumisessa näkyy.
Yhdessä lehtijutussa väitettiin kerran, että jos on
korkokengät jalassa, tuntuu, että tukkakin on paremmin. Niin totta. Siksi
kaipaankin korkkareiden mukanaan tuomaa (täysin valheellista) tunnetta siitä,
että näytän modernilta city-ihmiseltä. Talven liukkaat, viime kevään
nilkkaleikkaus sekä vartalon hitaasti muuttuvaan painopiste ovat kuitenkin
sellainen yhdistelmä, että korkosaappaat ovat jääneet kaappiin. Pännii, mutta
itsesuojeluvaisto menee tässä vaiheessa turhamaisuuden ohi.
Tosin lopputuloksena ovat matalakantaiset talvikengät,
joihin edesmennyt mummonikin olisi ollut täysin tyytyväinen. Keskustan
trendiäideillä näkee toinen toistaan makeampia matalakantaisia karvasaappaita,
mutta aina kun olen ko. kenkiä kaupassa kokeillut, näytän Mikki Hiireltä, joka on pukeutunut lumimieheksi.
Eli ei, en koe olevani erityisen ”hehkuva ja naisellinen”
odottaja. (Kuka näitä sanapareja muuten vauvalehdissä oikein keksii?)
Viime viikolla yritin tehdä asialle jotain ja ajattelin,
että jos ostaisin edes yhdet istuvat äitiyshousut ihan omalla rahalla. Menin
H&M:n liikkeeseen ja tuijotin mykkänä äitiysvaaterekkejä. Jo silmämääräisesti osasin sanoa, että
joustovyötäröllä tai ei, nämä kuteet on tehty nukeille. Sen enempää reiteni
kuin takapuolenikaan eivät olisi mahtuneet edes isoimpaan kokoon. Pakenin
raukkamaisesti paikalta ja laitoin kotona pyykkikoneen laulamaan. Niillä
mennään, mitä on.
Ironista tässä on se, että mahani on (ilman toppatakkia)
juuri sellainen pieni ja söpö kumpu, jollaista olisi ihan kiva näytellä. Kun
kevät tästä etenee, on pieni mahdollisuus, että saan vaihtaa kevyempiin ja
hauskemman näköisiin vaatteisiin, mutta siinä sivussa pötsi on luultavasti kasvanut
niihin mittoihin, että säikähdän joka kerta peilin ohi kävellessäni. Silloin siis mahdollisuus näyttää seksikkäältä trendiäidiltä on joka tapauksessa
ohi - mikäli se juna nyt koskaan tälle asemalle saapuikaan.
Eli palaan alun
kysymykseeni: miten ne sen oikein tekevät? Onko kyse vain isosta
harrastuneisuudesta, rahallisesta panostuksesta ja vaivannäöstä niin vaatteiden
kuin muunkin habituksen suhteen? Vai ovatko nämä ihmiset vaan luonnostaan
geeniarpajaisten voittajakaartia, jotka näyttävät hyviltä vaikka jätesäkissä?
Mikäli tunnette personal shopperin, joka kaipaa haastetta, käskekää
ottaa yhteyttä.
