Yleinen olettamus on, että kun ihminen hankkii lapsen,
lapselle hankitaan jossain vaiheessa sisarus.
Itselläni on kaksi sisarusta ja elämä olisi ollut
huomattavasti tyhjempää ilman heitä. Olen iloinen, että vanhempani latoivat kolme
lasta. Se ei tarkoita, että haluaisin välttämättä samaa.
Olen pitänyt raskaana olosta toistaiseksi niin vähän,
että en itke koko yötä, jos kokemus jää ainutkertaiseksi. Ajatus siitä, että
joutuisin käymään tämän saman kamaluuden läpi niin, että puntissa roikkuisi taapero,
saa maastapaon tuntumaan aika hyvältä vaihtoehdolta. Jos taas haluaisimme
toisen lapsen ja mukuloille ison ikäeron, meillä tulee oma ikä vastaan.
Voi siis olla, että meillä lapsiluku jää yhteen. Voi olla,
että mieli muuttuu. Jos muuttuu, olen oikein iloinen. Jos ei muutu, tulen
kuulumaan siihen äitien paaria-luokkaan, joka hankkii maailmaan vain yhden
lapsen. Täytyy sitten elää senkin asian kanssa.
Perinteisessä Pupu Tupuna –maailmassahan jokaisessa
perheessä on vähintään kaksi lasta, mieluiten tyttö ja poika. Yllätyn kuitenkin
aina kun tajuan, miten tiukassa tämä stereotypia yhä istuu.
Yhden tai kahden aikuisen taloutta ei ajatella perheenä ja
yhden lapsen perhettä tunnutaan pitävän jotenkin vajavaisena tai puutteellisena.
Sisäänrakennettuna tuntuu olevan ajatus, että yhden lapsen hankkineet nyt eivät
vaan ole Oikea Perhe.
Toinen asia, mihin törmää yhä vielä, on jonkinlainen oletus
ainoiden lapsien sisäänkirjoitetusta itsekeskeisyydestä. Ikään kuin jokainen
ainoana lapsena kasvanut olisi automaattisesti itsekäs paska, joka ei osaa jakaa
asioita eikä ole sosiaalinen.
Tuttavapiiriini kuuluu paljonkin nyttemmin aikuisia ainoita
lapsia. Vastaani on tullut tilanteita, joissa olen ajatellut, että tuo
suhtautuminen kertoo siitä, että kyseessä on perheensä ainokainen. Mutta tuskin
yhtään sen enempää kuin on niitä tilanteita, joissa itse käyttäydyn kuin tyypillinen
kolmelapsisen perheen kuopus.
Ainoita lapsia leimataan ihmeen avoimesti, vaikka mielestäni
se, missä kohtaa sisarussarjaa sattuu syntymään, määrittää ihmistä aivan yhtä
paljon ja usein enemmänkin kuin ainoan lapsen rooli. Ja lapsuusajan roolit istuvat yllättävän tiukassa.
Itse olen erinomainen esimerkki siitä, millainen
kuopuksesta tulee – hyvässä ja pahassa. Perheen pienimpänä ja puheliaimpana
sain nenilleni tilanteissa, joista isommat sisarukset selvisivät helpommalla. Toisaalta
sain hirveän määrän asioita helpommalla, koska pari isompaa kersaa oli jo
tapellut näistä vanhempien kanssa. Plus- ja miinuspuolia lienee aika
tasaisesti.
Mitä tulee ainoiden lapsien sosiaalisuuteen, en lähtisi
siitäkään vetämään mitään johtopäätöksiä. Itse olin kersana ja kahden
sisaruksen kanssa eläessä todella epäsosiaalinen mukula – vietin noin viisi
vuotta lapsuudestani kertomalla satuja seinille. Asia alkoi muuttua ja
kavereiden seura kelvata kun ikää kertyi ja tätä nykyä ollaan tilanteessa,
jossa mies haluaisi, että työstäisin sosiaalisesta ringistäni jonkinlaisen
kuvitetun excel-taulukon, jotta hänkin pysyisi perässä. Ehkä pitäisi koostaa sellainen.
Minusta on hienoa, että ihmiset hankkivat useamman lapsen. Uskon,
että sisaruksista on parhaimmillaan toisilleen paljon tukea elämässä. Lähinnä
olen ihmeissäni siitä, miksi yhtä lasta haluavia ihmetellään tai miksi se on
niin kummallinen valinta – lähes yhtä kummallinen kuin se, jos ei halua lapsia
ollenkaan.
Omalla kohdallani voin myöntää suoraan, että olen myös mukavuudenhaluinen
laiskiainen. Yhden lapsen vanhempien elämä näyttää omiin silmiini mukavammalta
kuin useamman lapsen perheiden. Uskon, että yhden mukulan kanssa olisi
helpompaa viettää sellaista elämää, joka olisi minun näköistäni. Itsekästä,
kyllä, mutta heittäydyinpä edes rehelliseksi.
Lisäksi en oikeasti haluaisi altistaa alaikäistä omalle
seuralleni, jos olisin toisen kerran raskaana. Esikoinen viettäisi käytännössä
vuoden elämästään otuksen kanssa, joka on puoliksi perseeseen ammuttu karhu ja
puoliksi mastodontti, kokien välillä transformaation itkijänaiseksi. Ensin
yhdeksän kuukautta tätä ja sitten x kuukautta imetystä itkevän sinappitykin
kanssa. Hienoa. Miestäkin käy jo sääliksi, saati sitten, jos kuvioissa olisi lapsi, joka ei ole vapaaehtoisesti valinnut minua asuinkumppanikseen.
Tällä hetkellä siis yksi vaikuttaa oikein hyvältä lukemalta.
Onpahan lapsukaisella sitten myöhemmin jotain, mistä avautua terapeutille.
Kun hirviömäiset vanhemmat eivät edes suostuneet tekemään hänelle sisaruksia.
