Muuan työyhteisön jäsen tölväisi minua melko ikävästi
kahvipöydässä. Ratkaisin asian nostamalla kulmakarvojani ja poistumalla
paikalta. Kollega ei varmasti edes huomannut tilannetta, hänen kanssaan näitä
on tullut ja mennyt siitä asti, kun ihminen työyhteisöön tuli.
Jäin tapauksen jälkeen kuitenkin miettimään, että raskaana
ollessaan työntekijä on tietyllä tavalla helpompi uhri kaikenlaiselle
kiusanteolle kuin yleensä. Miksi? Siksi, että raskaana olijan mielenpahoitukset
voidaan kuitata sillä, että hän on nyt ”herkässä tilassa” ja on vähän
”hormonitilanteita päällä”. Mitkä sivumennen sanoen ovat molemmat termejä,
joita minusta on käytetty tämän raskauden aikana, kun olen jostakin asiasta
hermostunut.
Kahvipöytätilanne jäi kaivelemaan, koska koen itseni
aseettomaksi sen edessä. Jos en olisi raskaana ja olisin päättäväisesti
kohdannut asian kollegani kanssa, kertonut, että hänen käytöksensä loukkasi
minua ja selittänyt, miksi näin koen, hänen olisi pakko ainakin jollain tasolla
ottaa sanomiseni huomioon. Jos nyt menisin kertomaan asiasta, hän kuittaisi sen
sillä, että olen herkässä tilassa.
En väitä, että kaikki toimisivat näin, mutta tunnen
kollegani ja tiedän, että hän tarttuisi ilomielin tähän selitykseen. Onhan se
näppärä tapa sanoutua itse vastuusta irti: minähän en tehnyt mitään väärää,
mutta kun tuo toinen on nyt raskaana, hän vain ottaa kaiken niin tosissaan.
Ja
kuitenkin väitän, että olisin loukkaantunut hänen käytöksestään aivan yhtä
lailla, vaikka en olisi raskaana.
Hetkittäin tuntuu, että raskaana oleva joutuu tietyllä tapaa
kehittämään paksumman nahan eri tilanteisiin kuin normitilanteessa oleva
työntekijä. Onhan tilanne vähän hankala kaikille asianosaisille. Esimies joutuu
järjestelemään töitä uudelleen, työntekijä voi potea lievää huonoa omaatuntoa
työyhteisön pulaan jättämisestä. Se johtaa sitten helposti ylilyönteihin puolin
ja toisin: työnantaja päättää jossakin vaiheessa kommentoida raskauden
aiheuttamia säätöjä, koska haluaa olla ”suorapuheinen”, työntekijä taas voi
hieroa omaa lähtöään tietämättäkin toisten naamaan. Jälkimmäiseen tiedän
itsekin sortuneeni. Luojan kiitos, oma työyhteisöni on hyvin kannustava ja pahan mielen hetket ovat yksittäisiä tapauksia. Olen kuullut huomattavasti hankalammista kierteistä lähipiirissä.
Työntekijän raskaus on vaikea laji, jonka ympärillä on
paljon hissuttelua – syystä ja syyttä. Ymmärrän tässä asiassa kaikkia
osapuolia. Niin hienotunteinen on vaikea olla, ettei jossain kohtaa joku tunne
itseään ulkopuoliseksi tai loukatuksi.
Mutta se on väärin, että raskaanaolijan täytyy tilansa
vuoksi sietää enemmän herjanheittoa ja puolivillaista kommentointia kuin
yleensä ollakseen se hyvä jätkä tässä pelissä.
Työpaikoilla yleensä omasta mielestäni huonon käytöksen vaikein laji on toisen
loukkaaminen, joka puetaan huumorin muotoon. Tämähän on sinänsä helppoa
toteuttaa: ensin sanotaan jotain törkeää ja sitten nauretaan päälle. Jos toinen
osapuoli loukkaantuu, voi vedota siihen, että minähän vain laskin leikkiä, ja
vastuu loukatuksi tulemisesta siirretään kuulijalle.
Oma mielipiteeni on, että tätä kommunikointitapaa käyttävät
aktiivisesti kaksi ihmisryhmää: perussuomalaiset poliitikot sekä
työpaikkakiusaajat. Kummankaan ryhmän kanssa en välitä olla aktiivisesti
tekemisissä.
