Eräs palvelumuotoilun parissa työskentelevä ystäväni jakoi Jokisen eväät -kirjoituksen facebookissa. Seurailin hänen seinälleen aiheesta syntynyttä keskustelua ja totesin jälleen kerran, että kommentointinappula pysyy jäädytettynä tässä blogissa. Paljon oli niitä, jotka olivat samoilla linjoilla kanssani siitä, että homma on hieman turhan levällään. Sitten oli niitä, joiden mielestä minä vain olen epäkelpo yhteiskunnallinen yksilö, joka en hanskaa niin yksinkertaista hommaa kuin raskaana olemista.
Oh well, tämähän oli odotettavissa. Tuotakoon tässä nyt esiin vielä kerran, että koen saaneeni hyvää hoitoa, mutta touhu on mielestäni tarpeettoman levällään. Se, joka kokee, että näin ei ole, niin hyvä hänelle. Ihmiset kiinnittävät asioihin aika eri tavalla huomiota, itse tiedän olevani aika tehokkuushakuinen monessakin asiassa.
Mutta heittääkseni pökköä pesään päätin nyt vielä ruotia sen ainoan epäonnistuneen neuvolakokemukseni. Ikään kuin kaupan päällisiksi.
Tämän raskauden ensimmäinen neuvolakäynti oli varattu tiistaiaamuun.
Edellisenä iltapäivänä neuvolasta soitettiin ja ilmoitettiin, että meille
nimetty neuvolahenkilö oli sairaana ja ainoa aika jollekulle toiselle koko
viikkoon tai seuraavaan viikkoon olisi seuraavana päivänä mutta iltapäivällä.
Mikäs siinä, näitä sattuu, mutta koska töissä ei tiedetty vielä raskaudestani,
oli aikataulun säätäminen tällä varoitusajalla vähän arka tilanne. Mies joutui
myös siirtelemään työtapaamista edestakaisin, mutta pääsimme kuitenkin paikalle.
Seuraavana päivänä tapasimme noin 19-vuotiaan neuvolatytön,
jonka kanssa asiat lähtivät väärille raiteille aivan saman tien – minun
takiani. Mimmi onnitteli meitä raskaudesta, ja vastasin ”Kiitos, luulisin.”.
Syntyi jähmettynyt hiljaisuus, jota seurasi kysymys, että oliko lapsi
tervetullut. Vakuutin, että oli ja tein itselleni mental noten, että täällä ei
vissiin kannata vitsailla.
Ensimmäisestä neuvolakäynnistä jäi lähinnä hämmentynyt fiilis. Minulta tiedusteltiin painoani, sanoin etten ole käynyt
vuoteen vaa’alla. Huoneessa olisi ollut vaaka, mutta minua ei punnittu, mikä sittemmin
on osoittautunut varsin huonoksi asiaksi, kun painonnousua ei ole voitu
seurata. En tiedä miksi neuvolatyttö ei tehnyt tätä enkä itse tajunnut sitä
vaatia, kerroin kysyttäessä arvioni painosta mutta sanoin kyllä pariinkin
otteeseen, että tämä on puhdas arvaus.
Sillä ei ollut mitään vaikutusta. Raskauden alkupainoni on siis täysi arvoitus.
Olimme lähdössä parin viikon päästä Istanbuliin ja mies
tiedusteli lentämisen turvallisuudesta. Vastaus oli päänkallistus ja kommentti
”No, koskaanhan ei voida sanoa, että mikään on täysin turvallista.” Yksi
tuttavani sanoi, että minun olisi pitänyt vastata, että jos haluan juristin
vastauksen, kysyn sitä juristilta, en neuvolasta. Hyvä pointti.
Lisäksi minun vointini ei oikeasti kiinnostanut tätä ihmistä
millään tavalla. Hän käytti reilun puoli tuntia käymällä läpi
ruokavaliorajoitteita ja muita papereita, mutta mihinkään, mitä kerroin, hän ei
ottanut mitään kantaa.
Toin kolmeen otteeseen esille sen, että kärsin todella
ankarasta pahoinvoinnista ja se vaikuttaa aika moneen asiaan: en pysty
laittamaan ruokaa vaikka tiedän, että nyt monipuolinen kotiruoka olisi hyvä juttu, en pysty
liikkumaan askeltakaan ylimääräistä ja pahoinvointi laukeaa mitä
ihmeellisimmistä asioista. Mihin kaikkiin vastaus oli se, että hän siirtyi
seuraavaan asiaan.
No, minähän olen itse viestintäalalla töissä, eli
luultavasti minulla on täysin epärealistinen kuvitelma siitä, miten ihmiset
normaalisti keskustelevat ja reagoivat toisten sanomisiin. Ja ei, en sano, että neuvolassa pitäisi olla valmiit
vastaukset kaikkeen. Mutta paperista lukemisen sijaan olisi hyvä myös
aloittelevilla neuvolatädeillä olla se kyky katsoa paperin yli ja jutella juuri
tämän ihmisen kanssa.
Kuten jo aiemmin olen tuonut ilmi, en myöskään oleta, että neuvolassa
olisi käytetty tuntikausia raskauspahoinvoinnista keskusteluun. Mutta asian
täydellinen ohittaminen oli mielestäni sekä epäammattimaista että loukkaavaa.
Kun tulin seuraavalle neuvolakäynnille, sain kuulla, että ”oikea” neuvolatätimme, jolle meidän olisi alunalkaen pitänyt mennä ja jolle minulla nyt oli aika, ei
työskentele täällä enää. Selvä - kukaan ei vain ollut ilmoittanut asiasta. No, henkilö, jolle minut sittemmin ohjattiin, on ollut onnenpotku
kaikella tavalla: oman ikäiseni, hieman hössähtävä mutta supermukava nuori
nainen, joka omistaa huumorintajun. Arvostan.
Jäin miettimään sitäkin, onko neuvolan kontakteissa kyse ihan puhtaasti henkilökemioista. Itseäni yhtä aikaa huvitti ja harmitti koko tilanne ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen ja koin, että en ollut kommunikoinut kovinkaan ammattitaitoisen ihmisen kanssa. Mutta näinhän ei välttämättä ole; on mahdollista, että meidän henkilökemiamme vain menivät niin täydellisesti ristiin, että koko kommunikaatio tökki. Eikä tietenkään pidä odottaa liikoja, tämä on neuvola eikä mikään personal trainerien välityspalvelu.
Silti, päästyäni uuden ihmisen hoitoon, olen ollut tosi helpottunut ja neuvolassa käynti on ollut mukava kokemus. Eli on sillä vain todella paljon vaikutusta, kenen kanssa asioi.
Summa summarum, henkilökemiat ovat henkilökemioita. Mutta ihan tavallisilla kommunikaatiotaidoillakin päästtäisiin aika pitkälle.
