Eräs tuttavani ehdotti pari viikkoa sitten, että
osallistuisin bailamama-tunnille. Meinasin tempaista vichyvedet nenääni.
Ehdottaja tiesi, miten vähän innostun ryhmäliikunnasta, joten tämä oli
epäilemättä se reaktio, mihin hän pyrki. Pointsit siitä.
Silti, keskustelu pisti miettimään, mitä kaikkea raskaana
oleville on tarjolla. Sitä ei nimittäin ole ihan vähän.
Liikuntakeskukset ovat keksineet odottajat yhtenä
kohderyhmänä, ja se on ihan hyvä juttu; nopeallakin google-haulla kun
raskausajan liikunnasta löytyy niin hirveä määrä tietoa, että sille suolle
kyllä eksyy. Voisin siis valita kaikenlaisia liikuntamuotoja sen perusteella,
että olen raskaana. Jotenkin se tuntuu omituiselta, mutta mikäpä minä olen
sanomaan, olen käynyt ryhmäliikunnassa edellisen kerran vapaaehtoisesti vuonna
2003 ja sitä ennen lukioaikana. Joka tämän omakseen kokee, hyvä heille.
Ainakin kaksi vauvavaiheessa olevaa kaveriani on
patistellut minua liittymään nettiryhmään, jossa on samassa kuussa synnyttäviä
äitejä. Juu en. En ole koskaan käynyt edes nettitreffeillä, nytkö pitäisi
sitten sopia nettideittejä muutaman kymmenen ihmisen kanssa? Ehkä olen
ennakkoluuloinen, mutta jotenkin ajatus tutustumisesta jo etukäteen uusiin
ihmisiin vain sillä perusteella, että vyötärömme kasvavat suunnilleen samaa
tahtia, tuntuu aika vieraalta.
Sitten voisin tietysti alkaa harrastaa vauvasisustamista. Kaikilla
muilla tuntuvat lastenhuoneet olevan mahtiprojekti. Meillä tulevan
lastenhuoneen toistaiseksi näkyvin special feature on miehen tenniskassi. Mistä
hemmetistä sillekin paikka löydetään kun lapsen tavarat pitäisi tuonne
mahduttaa, en tiedä.
Yksi harrastamisen laji on totta kai tämä informaatiotulva.
Jos haluaisin, voisin viettää kaiken vapaa-aikani lukemalla paitsi erilaisia
kasvatusoppaita, myös netin vauvalehtien sivustoja, infopalstoja, hyviä ideoita
miten saada vastasyntyneelle terveet hampaat ja ohjeita, kuinka imetys saadaan
onnistumaan. Lisätään tähän erilaiset mammablogit ja äitien keskustelupalstat,
niin pikkuhiljaa voisin varmaan jättäytyä virkavapaalle töistä, mikäli
haluaisin perehtyä kaikkeen infoon täydellisesti. (En todellakaan halua. Joku
itsesuojeluvaisto minullakin.)
Jos raskautta voi harrastaa täysipäiväisesti, silloin vasta
tahti kiihtyy kun lapsi tulee maailmaan. Kun silmäisee KaksPlussaa tai
Vauva-lehteä, vauvan vanhemmat tuntuvat harrastavan liinailua, sormiruokailua,
kestovaippailua ja hitto tietää mitä kaikkea.
En tiedä mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että raskaana olemisen tai myöhemmin vauva-ajan ympärille voi rakentaa kokonaisen elämän - harrastukset, kaveriporukan, kiinnostuksen kohteet. Jos jokin toinen asia valloittaa maailman yhtä kokonaisvaltaisesti, se aiheuttaa silmien pyöritystä. Vai mitä sanotte aikuisista ihmisistä, joiden kotona on kokonainen huone uhrattu Arsenalin pelikamoille?
Toki lapsen saaminen on kokonaisvaltainen asia. Silti, aika paljon kaikennäköistä ylimääräistä tuntuu olevan tyrkyllä. Ystävämme markkinavoimat ovat varmaan tässä asiassa olleet hyvin hereillä.
Minä olen raskaana, en halua enää harrastaa sitä. Juuri nyt
tuntuisi todella keinotekoiselta alkaa rakentaa omaa sosiaalista elämääni ja tekemistäni sen ympärille, että vatsani kasvaa.
Toistaiseksi myös tuntuu aika vieraalta, että alkaisin synnytyksen
jälkeen haalia harrastuksia vauvatekemisen ympärille. Muskareita, vauvauinteja
ja muuta tohinaa tuntuu kyllä piisaavan, mutta kun vauva ei näitä
aktiviteetteja vielä tarvitse. Ne ovat siis lähinnä äideille suunnattuja. Ja
jotenkin osaisin kuvitella, että itse motivoituisin enemmän siitä, että voisin
käydä vauvan kanssa kahvilla tai ulkoilemassa kuin mennä
viettämään aikaa paikkaan, jossa on kolmesataa muuta vauvaa.
Mutta voihan olla, että mieli muuttuu. Epäilemättä siinä
vaiheessa, kun nyytti on maailmassa, kasvaa myös motivaatio tutustua muiden
samanikäisten vanhempiin ja saada jonkinlaista vertailukohtaa omalle
tilanteelle.
Kuitenkin, jos lapsukainen on harrastavaa sorttia, voi
edessä olla monta vuotta, jolloin oma elämä aikatauluttuu lapsen harrastusten
ympärille; aika paljon sitä kolmen koon harrastustoimintaa (kuljeta, kannusta, kustanna)
tuntuu vanhemmilla olevan.
Joten kun beibsen on vielä niin sanotusti
inessiivissä, onko nyt jo pakko? Voisinko vielä tässä vaiheessa tyytyä
järjestämään mökkiviikonvaihteita kavereiden kanssa ja olla harrastamatta
raskaana olemista?
Kenties minut löytää ensi vuonna tähän aikaan
aikatauluttamasta menojani vauvamuskareiden ympärille. Jos niin tapahtuu, niin
olkoon.
Mutta siinä vaiheessa kun päivitän ensimmäistä kertaa
facebookiin lapsenkakka-aiheisen päivityksen, saa tulla pesäpallomailan
kanssa kertomaan, että harrastaminen on mennyt liian pitkälle.