Kävin eilen vilkaisemassa blogin tilastoja ja totesin, että
sivua on klikattu yli kymmenen tuhatta kertaa.
Oho.
Tiedän toki, ettei tämä tarkoita, että blogilla olisi
kymmentä tuhatta lukijaa. Mutta se tarkoittaa, että blogia lukee muutama muukin
ihminen kuin äitini ja facebook-kaverini, huolimatta siitä, kuinka monta kertaa
kukin heistä sivulle klikkaa.
Koska en vieläkään ole valmis avaamaan blogia
kommentoitavaksi, en tiedä, ketkä blogia lukevat. Mutta olen iloinen, että joku
lukee. Jos teksteistä on jollekulle ollut vertaistukea tai viihdettä, olen
iloinen. Jos joku sai akuutin ketutuskohtauksen, ymmärrän hyvin. Kiitos joka
tapauksessa teille kaikille siellä ruutujen äärellä, kun jaksatte lukea.
Yllättävää kyllä, suosituin kirjoitus parinsadan
klikkauskerran johdolla on postaus, jossa puhuin raskausajasta surutyönä. Tämä tuli yllätyksenä.
Itselläni heräsi kysymys, että todellako tästä asiasta puhutaan yhä niin vähän,
että tällainenkin sohaisu aiheeseen löytää yli kuusi sataa lukijaa.
Aion jatkaa sohimistani edelleen. Pysykää kanavalla.
