tiistai 1. heinäkuuta 2014

Loppuraskauden aakkosellinen hakemisto


Aika. Katoaa tällä hetkellä salaperäisesti jonnekin. Kun on liimannut valokuvia, katsonut Hulluna sinuun –uusintoja ja ottanut kahden ja puolen tunnin päiväunet, päivä onkin äkkiä jo aika pitkällä. Merkillistä.

Hanuriraskaus. Olo on ollut ihan hyvä, mutta näin loppuraskaudesta takapuoli painaa tonnin. Joko vauva on laskeutunut ja kropan painopiste muuttunut, tai minun täytyy ruveta oikeasti tarkistamaan anatomian oppikirjasta, mitä siitä synnytyskanavasta taas puhuttiinkaan.

Jalkapallo. Mies on antanut minulle seikkaperäisen selostuksen siitä, minä päivänä olisi hyvä synnyttää, jotta MM-kisojen olennaisia otteluita ei jäisi väliin. Hyvä että asiat ovat tärkeysjärjestyksessä.

Kantoliina. Vauva-ajan varustesäätämisen jäävuoren huippu. Onnistuin torppaamaan neljä tarjottua kantoliinahässäkkää, viides onnistuttiin työntämään mukaani. Epäilen että se päätyy pöytäliinaksi, koska kangas on kaunis.

Kilariherkkyys. Myönnetään, on sitä liikkeellä. Jokainen vastoinkäyminen miehen kanssa kasvaa kärpäsestä mammutiksi sekunnin sadasosassa. Veikkaan, että tämä ei helpota lapsen synnyttyä.

Laskettu aika. Tuli ja meni. Ei niin minkäänlaisia tuntemuksia, että muksu tulisi joskus ulos. Vissiin hänellä on jokin sisäinen säätutka, ei aio luopua lämpimästä sisätilasta ennen kuin sää ulkona muuttuu vähemmän arktiseksi.

Lastenhuone. Elämänmakuisesta sisustuksesta on päästy eteenpäin hieman varastomaiseen mutta ihan siistiin kokonaisuuteen. Vaatteita on enemmän kuin pienessä afrikkalaisessa valtiossa. Rintapumppuja löytyy sähköllä ja ilman ja imetystyynyjä kaksin kappalein. Mikä on tosi kiehtovaa, koska siitähän ei ole vielä mitään takeita, onnistuuko imettäminen. Turvaistuimia on toistaiseksi kolme, kahteen autoon. Vuoden päästä voin perustaa lastentarvikekirppiksen kotiin.

Mikki Hiiri goes Tyyris Tyllerö-tunnelmat. Olo on hieman pyöreähkö. Toistaiseksi turvotusta ja puutumista esiintyy lähinnä käsissä. Händyt ovat kuin metsätyömiehellä, eivät taivu yhtään mihinkään. Joka ikinen esine tippuu käsistä. Oi riemua.

Pakastin. Alkaa olla pikkuhiljaa kohtalaisesti varustettu kotiruoalla ja anopilta on tilattu pullaa, jolla kestitä vauvavisiittejä. Homma hanskassa.

Raskausturhautuminen. Ei vielä isompaa esiintymää. Niin kauan kuin olo on edes suhteellisen energinen, olen sillä mielellä, että mikäs kiire tässä. Saa nähdä koska tilanne muuttuu.

Supistukset. Loistavat poissaolollaan. Sekin riemu siis vielä edessä.

Tekstiviestipaniikki. Jokainen ihminen, jolle tekstaan, aloittaa vastauksen sanoilla ”mä jo luulin että sulla oli uutisia”. Tunnen joka kerta pientä syyllisyyttä kun uutisia ei ollutkaan. Nyt aloitan jokaisen tekstiviestin sanoilla ”täällä ollaan vielä ison mahan kanssa”. Että se pettymys kestäisi vastaanottajalla mahdollisimman vähän aikaa.

Odottavan aika ei toistaiseksi ole pitkä. Silti, en pahastuisi, jos saisin kalenteriin mahdollisen käynnistyspäivän jo nyt. Meikäläisen luonteenlaadulla varustettua ihmistä helpottaisi, kun olisi dead line tiedossa.