Aika. Katoaa tällä hetkellä
salaperäisesti jonnekin. Kun on liimannut valokuvia, katsonut Hulluna sinuun –uusintoja
ja ottanut kahden ja puolen tunnin päiväunet, päivä onkin äkkiä jo aika
pitkällä. Merkillistä.
Hanuriraskaus.
Olo on ollut ihan hyvä, mutta näin loppuraskaudesta takapuoli painaa tonnin.
Joko vauva on laskeutunut ja kropan painopiste muuttunut, tai minun täytyy
ruveta oikeasti tarkistamaan anatomian oppikirjasta, mitä siitä
synnytyskanavasta taas puhuttiinkaan.
Jalkapallo.
Mies on antanut minulle seikkaperäisen selostuksen siitä, minä päivänä olisi hyvä
synnyttää, jotta MM-kisojen olennaisia otteluita ei jäisi väliin.
Hyvä että asiat ovat tärkeysjärjestyksessä.
Kantoliina. Vauva-ajan
varustesäätämisen jäävuoren huippu. Onnistuin torppaamaan neljä tarjottua
kantoliinahässäkkää, viides onnistuttiin työntämään mukaani. Epäilen että se
päätyy pöytäliinaksi, koska kangas on kaunis.
Kilariherkkyys.
Myönnetään, on sitä liikkeellä. Jokainen vastoinkäyminen miehen kanssa kasvaa
kärpäsestä mammutiksi sekunnin sadasosassa. Veikkaan, että tämä ei helpota
lapsen synnyttyä.
Laskettu
aika. Tuli ja meni. Ei niin minkäänlaisia tuntemuksia, että muksu tulisi joskus
ulos. Vissiin hänellä on jokin sisäinen säätutka, ei aio luopua lämpimästä
sisätilasta ennen kuin sää ulkona muuttuu vähemmän arktiseksi.
Lastenhuone.
Elämänmakuisesta sisustuksesta on päästy eteenpäin hieman varastomaiseen
mutta ihan siistiin kokonaisuuteen. Vaatteita on enemmän kuin pienessä
afrikkalaisessa valtiossa. Rintapumppuja löytyy sähköllä ja ilman ja
imetystyynyjä kaksin kappalein. Mikä on tosi kiehtovaa, koska siitähän ei ole
vielä mitään takeita, onnistuuko imettäminen. Turvaistuimia on toistaiseksi
kolme, kahteen autoon. Vuoden päästä voin perustaa lastentarvikekirppiksen
kotiin.
Mikki Hiiri
goes Tyyris Tyllerö-tunnelmat. Olo on hieman pyöreähkö. Toistaiseksi turvotusta
ja puutumista esiintyy lähinnä käsissä. Händyt ovat kuin metsätyömiehellä,
eivät taivu yhtään mihinkään. Joka ikinen esine tippuu käsistä. Oi riemua.
Pakastin.
Alkaa olla pikkuhiljaa kohtalaisesti varustettu kotiruoalla ja anopilta on
tilattu pullaa, jolla kestitä vauvavisiittejä. Homma hanskassa.
Raskausturhautuminen.
Ei vielä isompaa esiintymää. Niin kauan kuin olo on edes suhteellisen
energinen, olen sillä mielellä, että mikäs kiire tässä. Saa nähdä koska tilanne
muuttuu.
Supistukset.
Loistavat poissaolollaan. Sekin riemu siis vielä edessä.
Tekstiviestipaniikki.
Jokainen ihminen, jolle tekstaan, aloittaa vastauksen sanoilla ”mä jo luulin
että sulla oli uutisia”. Tunnen joka kerta pientä syyllisyyttä kun uutisia ei
ollutkaan. Nyt aloitan jokaisen tekstiviestin sanoilla ”täällä ollaan vielä
ison mahan kanssa”. Että se pettymys kestäisi vastaanottajalla mahdollisimman
vähän aikaa.
Odottavan aika ei toistaiseksi ole pitkä. Silti, en pahastuisi, jos saisin kalenteriin mahdollisen käynnistyspäivän jo nyt. Meikäläisen luonteenlaadulla varustettua ihmistä helpottaisi, kun olisi dead line tiedossa.
