Maanantaina tunnustin tosiasiat ja kerroin ne myös
esimiehelleni. Halusin siirtyä tekemään vajaata työviikkoa, tarkemmin sanottuna kuusituntista työpäivää.
Kahdeksan tuntia päivässä istumatyötä alkaa olla liikaa -
kuusi tuntia menee mukavasti, mutta viimeiset kaksi kuluvat selkäsärkyä ja
mahakipuja kärvistellessä ja työtehoni on täysi vitsi. Sen sijaan, että jatkaisin väkisin kahdeksan
tunnin päivää ja tippuisin ennen pitkää pitemmälle tai lyhyemmälle
sairaslomalle, toivoin pääseväni osa-aikaiselle sairaslomalle.
Sekä minä että esimies olimme yksimielisiä jälkimmäisen
vaihtoehdon järkevyydestä. Samaa mieltä olivat työterveyslääkäri ja
henkilöstöpäällikkö.
Mutta kun ei se yhteiskunta niin toimi, että kaikkien
mielestä paras ratkaisu olisi toteutettavissa. Selvittelin työterveyslääkärin kanssa vaihtoehtoja ja
sain systeemin toiminnasta informaatiota, joka pisti taas miettimään, onko
tässä touhussa mitään järkeä.
(Tähän väliin muistutan, että nämä tiedot ovat
siis tulleet vain yhdestä lähteestä - on ihan mahdollista, että jossain on eri
totuus aiheesta. Tekstiä ei siis kannata lukea opaskirjana osa-aikaisen
sairasloman pointeista, nämä vain olivat ne faktat, jotka minulle tarjoiltiin.)
Ensinnäkin, Kela ei kuulemma tunnista kuuden tunnin
työpäivää. Eli jos osa-aikaiselle sairaslomalle jää, vaihtoehto on neljän
tunnin työpäivä. No, miksei, mutta eihän siinä kyllä oikein töitä ehdi tehdä.
Toiseksi, Kelan päätöksenteko totta kai kestää vähintään
kuukauden ja todennäköisesti kauemmin. Eli olisin jo äitiyslomalla virallisesti
siinä vaiheessa, kun Kelalta tulisi päätös, josko he suostuisivat myöntämään
osa-aikaista sairaslomaa. Mikä nostatti itselläni epäluulon, että jos teen
kuusituntista päivää täydellä palkalla ja Kelan päätös onkin kieltävä,
tullaanko minulta näpsästi perimään takaisin leikattujen tuntien palkka?
Todennäköisestihän se ei näin olisi mennyt, mutta kun äitiysloma ja tulojen
romahdus häämöttää, tuntuu pienikin riski pikkuisen liian isolta.
Kolmanneksi, tehtyään terveenä täysipäiväisesti töitä ei
voi jäädä suoraan osa-aikaiselle sairaslomalle. Ensin pitää tipahtaa täydelle
sairaslomalle, jonka keston pitää olla 1-9 päivää ja joka menee ns. omavastuun piikkiin, eli Kela ei tuolta pätkältä korvaa
penniäkään. Sitten voi hakea osa-aikaista sairaslomaa.
Tämän asian järjettömyys on mielestäni aika ilmeinen. Sen
kerran kun yrittäisin reagoida tilanteeseen etupainotteisesti, se ei ole
mahdollista. Ensin täytyy näköjään vetää itsensä piippuun, tulla todistetuksi
työkyvyttömäksi ja sen jälkeen on mahdollista saada työaikaan helpotusta.
Tuntuu, että tämä perustuu vähän samaan kuin työkkärin asennoituminen
työttömiin työnhakijoihin; oletetaan, että kaikki ovat hyväksikäyttämässä
systeemiä. Ja aivan sama, vaikka esimies on yhtä mieltä siitä, että
kuusituntinen olisi nyt hyvä vaihtoehto.
Työterveyslääkäri lupasi auliisti kirjoittaa B-lausunnon,
jolla asia saataisiin vietyä eteenpäin, ja tekikin sen. Esimiehen ja firman
henkilöstöpäällikön kanssa viisaiden päiden yhteen lyöminen johti kuitenkin
siihen, että minulle räätälöitiin kuuden tunnin työpäivä jo kertyneitä
palkallisia lomia joustavasti hyväksikäyttäen ja Kela pitäköön tunkkinsa. Teen
siis äitiysloman alkuun saakka kuusituntista työpäivää, mikäli kunto pysyy
loppuun asti samalla tasolla kuin nyt. Kaikki kunnia oman firman väelle siitä, että tämä
järjestyi.
Ymmärrän, ettei Kela ole mikään pankkiautomaatti, jolta
voidaan olla käsi ojossa vaatimassa sitä sun tätä oman jaksamisen mukaan. Silti
on mielestäni kiehtovaa, miten vaikeaksi tämä on tehty. Jotenkin osaan
nimittäin kuvitella, että meistä valkokaulusodottajista aika moni hyötyisi
kuusituntisesta työpäivästä viimeisillä viikoilla ennen äitiysloman alkua, eikä työteho siitä liiemmälti kärsisi.
Haluaisin myös nähdä jonkun laskelman siitä, kumpi tulee
yhteiskunnalle kalliimmaksi, hyvissä ajoin leikatut työtunnit ja osa-aikaisen
sairasloman korvaus kuin työntekijöiden tipahtaminen täydelle saikulle monta
viikkoa ennen äitiysloman alkua. Luulisi, että jälkimmäisessä menee verorahoja
enemmän hukkaan, mutta mistäs minä tiedän.
Lopputulos joka tapauksessa on se, että loppuajan töissä
saan olla luvan kanssa vajaalla. Kun menen töihin aamukahdeksaksi, pääsen
lähtemään kahdelta. Minulla on iltapäivisn aikaa ottaa päiväunet ja kotonakin
vielä jaksan jotakin. En voisi olla tyytyväisempi tilanteeseen.
Mutta on se silti hieman surullista, että tähän
päästäkseen joutuu polttamaan lomiaan. Ja hermonsa.
