Kun ipana kasvaa mahan sisällä mittaa, se alkaa kuulla asioita ja reagoida ympäristöönsä. Kaverit ovat kertoneet myös mitä söpöimpiä tarinoita siitä, mihin ääniin tulokas reagoi.
Yksi odotti kuopustaan ja kertoi, että potkiminen alkoi aina, kun esikoinen tuli juttelemaan mahan viereen. Toinen totutti lasta jo raskausaikana kameran naksahteluun, jotta mukulalla olisi hymy herkässä valokuvissa sitten myöhemmin. Kolmas soitatti kotona lelutiikeriä, jonka hännästä vetämällä alkoi soida tuutulaulu. Kun lapsi oli päässyt synnäriltä kotiin ja kuuli ensimmäisen kerran hoitopöydällä maatessaan saman laulun, nyytteröinen oli selvästi hätkähtänyt ja terästäytynyt kuuntelemaan.
Ihania tarinoita. Arvatkaapa, mihin meidän ipanamme reagoi? Tähän.
Jep. Aamuisin kun sauvasekotin alkaa murista minun tehdessäni aamun rahkapirtelöä (kiitos tästäkin, ihana raskausdiabetes), alkaa mahassa potkutalkoot.
Tästä voimme tehdä kolme erilaista johtopäätöstä.
1) Mukula on ahmatti, joka tietää, että tuo ääni tarkoittaa ruokaa.
2) Ipana on harvinaisen älykäs ja selvästi tuleva huippukokki.
3) Ipana on pahvipää, joka luulee sauvasekoitinta murisevaksi leikkikaveriksi.
Jään odottamaan, mikä näistä pitää paikkaansa.
