torstai 14. elokuuta 2014

Voitaisiinko lopettaa tämä tissipuhe?


”Katso, se on äidin tissillä! Se syö siinä tissiä!”

Näin valistettiin puolitoistavuotiasta sukulaistyttöäni, joka sai kunnian olla paikalla katsomassa, kun hänen serkkunsa nautti ateriaansa.

Minulla ei ollut mitään sitä vastaan että tyttönen oli seuraamassa toimenpidettä: oli oma valintani imettää vanhempieni olohuoneen sohvalla ja mielestäni on hieno asia, että Suomessa lapset saavat nähdä, miten vauvoja ruokitaan ja oppivat pitämään asiaa luonnollisena.

Sen sijaan minua on alkanut ottaa pattiin tapa, millä ruokailusta puhutaan. Toisin sanoen tämä jatkuva tisseistä puhuminen.

Minä imetän lastani. Virallisen terminologian mukaan mukula on rintaruokinnassa ja kun haluamme miehen kanssa vitsailla aiheesta, puhumme maitobaarista ja maidontuotantolaitoksista. Olen iloisesti yllättynyt siitä, että homma on toistaiseksi toiminut luomusti ja muksu kasvaa käyrillä.

Mutta tämä tissipuhe ottaa minua aivoon. Ensinnäkin, olen sitä mieltä että ”tissit” terminä on vähän sellainen viisitoistavuotiaiden koulupoikien termi naisen rintavarustukselle. Sellaisena se on minun mielestäni hieman alentava käsite.  Vertailun vuoksi: jos ”tissi” olisi neutraali nimitys kyseiselle ruumiinosalle, miksi rintasyöpä ei ole ”tissisyöpää”, miksi ei puhuta ”tissileikkauksista”, ”tissinpoistosta” ja ja ”tissirauhasista”? Miksi tällaista lässytystermiä käytetään nimenomaan imetyksen yhteydessä mutta ei lääketieteellisenä tai muuten virallisena sanana?

Lisäksi mielestäni tissipuheeseen liittyy koko joukko ärsyttäviä ja kieliopillisesti virheellisiä sanontoja ja termejä.

”Se syö tissiä.”
Eikä syö. Jos mukula söisi tissiä, hänellä olisi hampaat, hän todennäköisesti käyttäisi veistä ja haarukkaa ja lapsukaiselle pitäisi luultavasti viiltää ateriaksi lihaveitsellä pala äidin rintaa. Viimeksi kun tarkistin, vauvan ravinto koostuu maidosta, jota kyseinen ruumiinosa erittää. Vauva ei ole kannibaali.

”Annatko sä sille nyt tissiä?”
Anteeksi jos olen täysi perverssi, mutta kun naisen vartalosta ja antamisesta puhutaan samassa lauseessa, niin silloin kyllä puhutaan yleensä muusta kuin lapsen ruokailusta. Ja ei, en tarjoile lapselleni tissiä. Tarjoilen hänelle ruokaa.

”Se taitaa haluta tissiä”
Ensinnäkin, arvioita siitä, mitä lapseni haluaa, otetaan tässä huushollissa vastaan ainoastaan lapseni toiselta vanhemmalta. Toisekseen, jos lapsi haluaa ruokaa tai läheisyyttä, niiden tarjoamisesta voidaan keskustella ilman tissit-termiä. Minun kroppani ei ole mikään lihatiski, josta voidaan haluta sitä sun tätä.

”Tuontapainen itku on sellaista tissihuutoa.”
Ei ole. Itkulla ilmaistaan tunnetilaa, joka on tuttu myös ei-rintaruokituille lapsille. Sitä kutsutaan ammattilaispiireissä nimellä nälkä.

Miksi jaksan ärsyyntyä tästä jatkuvasta tissipuheesta? Siksi, että yhteiskunnallisesti ei ole ihan samantekevää, miten naisen vartalosta puhutaan. Jos lapsen ruokinnan myötä naisen kropasta voidaan puhua alentuvasti ja teinipoikien termeillä, se on aika surullista. Sillä rintaruokinta ei monelle ole mikään yksinkertainen juttu. Imetyksen ympärillä käy kova debatti erilaisine painotuksineen ja onnistuessaankin imettäminen on fyysisesti aikamoista duunia. Ainakin itse olen yllättynyt tämän aktiviteetin kuluttavuudesta, vaikka olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että homma toimii.

Muut siis kutsukoot rintaruokintaa miten haluavat, minä en lähde tähän tissidialogiin. Ipanaattori2014 saa toivottavasti jatkossakin maitonsa minulta, mutta ruokkimisesta puhuessa ei mielestäni ole tarpeen käydä tätä ainaista tissijauhantaa.

Jos evoluutio olisi hoitanut tämän homman järkevästi, imettäminen tapahtuisi sormenpäistä tai rystysistä. Ne olisivat jo muotonsa puolesta paljon luontevammat ulokkeet tähän duuniin.

Lopuksi todettakoon, että meillä menee vissiin vauvan kanssa aika mukavasti. Muutenhan minulla ei olisi energiaa provosoitua näinkin triviaalista aiheesta.