”Katso, se on äidin tissillä! Se syö siinä tissiä!”
Näin valistettiin puolitoistavuotiasta sukulaistyttöäni,
joka sai kunnian olla paikalla katsomassa, kun hänen serkkunsa nautti
ateriaansa.
Minulla ei ollut mitään sitä vastaan että tyttönen oli
seuraamassa toimenpidettä: oli oma valintani imettää vanhempieni olohuoneen
sohvalla ja mielestäni on hieno asia, että Suomessa lapset saavat nähdä, miten
vauvoja ruokitaan ja oppivat pitämään asiaa luonnollisena.
Sen sijaan minua on alkanut ottaa pattiin tapa, millä
ruokailusta puhutaan. Toisin sanoen tämä jatkuva tisseistä puhuminen.
Minä imetän lastani. Virallisen terminologian mukaan mukula
on rintaruokinnassa ja kun haluamme miehen kanssa vitsailla aiheesta, puhumme
maitobaarista ja maidontuotantolaitoksista. Olen iloisesti yllättynyt siitä,
että homma on toistaiseksi toiminut luomusti ja muksu kasvaa käyrillä.
Mutta tämä tissipuhe ottaa minua aivoon. Ensinnäkin, olen
sitä mieltä että ”tissit” terminä on vähän sellainen viisitoistavuotiaiden
koulupoikien termi naisen rintavarustukselle. Sellaisena se on minun mielestäni
hieman alentava käsite. Vertailun
vuoksi: jos ”tissi” olisi neutraali nimitys kyseiselle ruumiinosalle, miksi
rintasyöpä ei ole ”tissisyöpää”, miksi ei puhuta ”tissileikkauksista”, ”tissinpoistosta”
ja ja ”tissirauhasista”? Miksi tällaista lässytystermiä käytetään nimenomaan
imetyksen yhteydessä mutta ei lääketieteellisenä tai muuten virallisena sanana?
Lisäksi mielestäni tissipuheeseen liittyy koko joukko
ärsyttäviä ja kieliopillisesti virheellisiä sanontoja ja termejä.
”Se syö tissiä.”
Eikä syö. Jos mukula söisi tissiä, hänellä olisi hampaat,
hän todennäköisesti käyttäisi veistä ja haarukkaa ja lapsukaiselle pitäisi
luultavasti viiltää ateriaksi lihaveitsellä pala äidin rintaa. Viimeksi kun
tarkistin, vauvan ravinto koostuu maidosta, jota kyseinen ruumiinosa erittää.
Vauva ei ole kannibaali.
”Annatko sä sille nyt tissiä?”
Anteeksi jos olen täysi perverssi, mutta kun naisen
vartalosta ja antamisesta puhutaan samassa lauseessa, niin silloin kyllä
puhutaan yleensä muusta kuin lapsen ruokailusta. Ja ei, en tarjoile lapselleni
tissiä. Tarjoilen hänelle ruokaa.
”Se taitaa haluta tissiä”
Ensinnäkin, arvioita siitä, mitä lapseni haluaa, otetaan
tässä huushollissa vastaan ainoastaan lapseni toiselta vanhemmalta. Toisekseen,
jos lapsi haluaa ruokaa tai läheisyyttä, niiden tarjoamisesta voidaan
keskustella ilman tissit-termiä. Minun kroppani ei ole mikään lihatiski, josta
voidaan haluta sitä sun tätä.
”Tuontapainen itku on sellaista tissihuutoa.”
Ei ole. Itkulla ilmaistaan tunnetilaa, joka on
tuttu myös ei-rintaruokituille lapsille. Sitä kutsutaan ammattilaispiireissä
nimellä nälkä.
Miksi jaksan ärsyyntyä tästä jatkuvasta tissipuheesta?
Siksi, että yhteiskunnallisesti ei ole ihan samantekevää, miten naisen
vartalosta puhutaan. Jos lapsen ruokinnan myötä naisen kropasta voidaan puhua
alentuvasti ja teinipoikien termeillä, se on aika surullista. Sillä
rintaruokinta ei monelle ole mikään yksinkertainen juttu. Imetyksen ympärillä
käy kova debatti erilaisine painotuksineen ja onnistuessaankin imettäminen on
fyysisesti aikamoista duunia. Ainakin itse olen yllättynyt tämän aktiviteetin kuluttavuudesta,
vaikka olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että homma toimii.
Muut siis kutsukoot rintaruokintaa miten haluavat, minä en
lähde tähän tissidialogiin. Ipanaattori2014 saa toivottavasti jatkossakin
maitonsa minulta, mutta ruokkimisesta puhuessa ei mielestäni ole tarpeen käydä
tätä ainaista tissijauhantaa.
Jos evoluutio olisi hoitanut tämän homman järkevästi,
imettäminen tapahtuisi sormenpäistä tai rystysistä. Ne olisivat jo muotonsa
puolesta paljon luontevammat ulokkeet tähän duuniin.
Lopuksi todettakoon, että meillä menee vissiin vauvan kanssa
aika mukavasti. Muutenhan minulla ei olisi energiaa provosoitua näinkin triviaalista
aiheesta.